Turun Sanomat suitsuttaa Linnanneitoja!

Teatteriarvio:

Linnateatterin linnakomediassa ei tarvitse lukea tiilenpäitä, sillä huumori puree kovaa jo ensimetreillä

Kuvat: Peter Nuutinen

Jenni Banerjee, Maija Andersson ja Miika Laakso ovat sympaattisia sellisiskoksia.

KULTTUURI Turun Sanomat 15:19 0  
Linnateatteri: Linnanneidot.

Dramatisointi Kalle Lamberg, ohjaus Heidi Lindén, lavastus työryhmä, puvustus Anniina Kuula, maskeeraus Minna Pilvinen, äänet Kristian Uusitalo, valot Esa Näykki.

Ensi-ilta Linnateatterin pihalla 6.6.

Otetaan yksi Linnateatteri ja yksi naisvankila, sekoitetaan joukkoon mukavasti Turkua, sopivasti Tamperetta ja hyvä hyppysellinen aiheeseen sopivia vitsejä. Lopputuloksena syntyy kunnolla kovaksikeitetty kesäkomedia, joka yllättää positiivisesti jo ensimetreillä.

Linnanneidot vetelee juuri oikeista naruista ja onkin selvää, että näytelmän dramatisoinut teatterinjohtaja Kalle Lamberg tuntee yleisönsä. Tekstissä ja toteutuksessa on paljon viitteitä niin populaarikulttuuriin, musiikkiin kuin nyky-yhteiskunnan ilmiöihinkin. Toisaalta maailma, jossa valtio myy omaisuuttaan ja vanhuksilla menee vankeja huonommin, ansaitseekin pienen näpäytyksen.

Heidi Lindénin ohjauksessa myös esityksen rajaus, kerronta ja näyttelijäsuoritukset osuvat nappiin. Jenni Banerjee, Maija Andersson ja Miika Laakso marssittavat lavalle kavalkadin hahmoja, joihin on komiikan lisäksi istutettu myös tunteita ja ajatuksia. Kolmen näyttelijän yhteistyö pelaa etenkin sellisiskosten Petran, Lusijan ja Petriinan välillä, mutta pääsee arvoonsa myös kirjavassa sivuhahmovalikoimassa.

Andersson loistaa muuntautumiskyvyllään, ja Laakson tulkinta epätoivoisesta perheenisästä, jonka vaimon seitsemän päivän vankeusrangaistus suistaa raiteiltaan, on täysi napakymppi. Banerjeelle olisin kaivannut enemmän rooleja, jotta kokonaisuus hahmojen suhteen olisi ollut tasapainoisempi ja vaihdot ja juonikäänteet vähemmän ilmeisiä.

Linnanneidot on sovitettu toimivasti pienelle estradille. Anniina Kuulan puvustus ja työryhmän lavastus tuottavat esitykselle toimivan visuaalisuuden. Tutut Kakolan maisemat ja riittävä määrä rekvisiittaa tekevät esityksestä helposti lähestyttävän, eikä selliosastokaan kaipaa enempää kuin punkat, kalterit ja viestejä täyteen kirjoitetun seinän. Äänitehosteet ja musiikkivalinnatkin osuvat kohdilleen erinomaisesti.

Miika Laakso ja Maija Andersson eläytyvät someteinien draamaan vierailutunnilla.

Esityksessä käytetty turkulaisläppä, vankilajargon, kitch-henkinen absurdius ja tamperelaisstereotypiat eivät välttämättä ole niitä tuoreimpia, mutta tapa, jolla ne esitetään, vie mukanaan. Linnanneidot ei nimittäin yritä liikaa. Se ei makeile yleisölle tai tyrkytä vitsien kärkiä väkipakolla, vaan antaa asioiden rullata omalla painollaan ja eskaloitua silloin, kun siltä tuntuu.

Lisäväriä kokonaisuuteen tuovat draamanhakuiset someteinit ja kaikenkarvaiset tindertreffit. Tosin jälkimmäiset viedään ehkä hieman liian pitkälle ja neljännen treffikumppanin kohdalla kiinnostus alkaa jo herpaantua.

Etenkin esityksen ensimmäinen puolikas on napakka, selkeä ja ehjä kokonaisuus, joka saa odotukset nousemaan korkealle myös loppuhuipennuksen suhteen. Vaikka näytelmän tempossa tapahtuukin pieni notkahdus, kun tarinan häntiä aletaan solmia yhteen, voi Linnateatterin Linnanneidot tuomita silti hyvällä omallatunnolla ja hymyissä suin onnistuneeksi kesäkomediaksi.

 

Frida Maria Pessi

Linkki TS:n juttuun: 

http://www.ts.fi/kulttuuri/nayttamotaide/3977362/Teatteriarvio+Linnateatterin+linnakomediassa+ei+tarvitse+lukea+tiilenpaita+silla+huumori+puree+kovaa+jo+ensimetreilla