SILVENNOINEN, HELA, FÖRSTI & BAND

Domino-sali

ke 20.3.2019

Ennakkoon: 33 €
Ovelta: 38 €

n. 2 h sisältäen väliajan

Silvennoinen, Hela, Försti & Band

Silvennoinen, Försti, Hela ja Band lähtee helmikuussa 2019 uudelle kiertueelle

Suomalainen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Silvennoinen keikkailee ahkerasti usean kokoonpanon kanssa, viimeisimpänä Silvennoinen & Maijanen Band ja SF-Blues. Kunnioitettavan työn bluesin saralla tehnyt Silvennoinen valmistelee keikkailun ohella myös uutta soololevyään.

Lukuisissa tv-ohjelmissa ja yhtyeissä esiintynyt Johanna Försti tunnetaan ennen kaikkea räväkkänä Jo Stance -yhtyeen solistina, sekä Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana. Suomeen ykköslaulajiin lukeutuva Försti nousi koko kansan tietoisuuteen viimeistään Tähdet Tähdet -tv-ohjelmasta.

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Hänen laulajauransa alkoi 1980-luvulla ja tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Uneton yö ja Hillitön hopeinen kuu. Vuonna 1994 Hela palkittiin Emma-gaalassa Miessolisti-tulokkaana. Hela on uransa aikana julkaissut yhteensä kuusi albumia, joista uusin, Yhdessä & Erikseen,  julkaistiin marraskuussa 2017. Albumilta on lohkaistu Saaren taa, Maanantaikappale ja Kuubalainen mies -singlet.

Nyt nämä ”nuoret” lahjakkaat muusikkokonkarit lähtevät jo toiselle kiertueelleen helmikuussa 2019. Tarkoituksenaan tehdä vappuun mennessä 15-20 konsertti- tai klubi -esiintymistä ympäri suomen ja jatkaa kiertuetta 15.7-31.8 välisen ajan.

Artistien mukaan konserteissa kuullaan bluesia, soulia ja poppia. Orkesteriin kuuluu myös muita pitkän linjan muusikoita: Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso) ja Matti Paatelma (koskettimet).

.....

Liput ja ruokailun voit varata nettisivuillamme tai halutessasi myös myyntipalvelustamme.
Ryhmävaraukset (yli 20 henkilöä), pyörätuolipaikat vain Linnateatterin myyntipalvelusta.

Keittiömestarimme on loihtinut

MAISTUVAN MENUN

Katso menu

Näytökset

SILVENNOINEN, HELA, FÖRSTI & BAND
20.03.2019 19:00
OSTA LIPPU